Juuso

Mitä Häiriköiden vuosi 2019 piti sisällään?
Oli hiljaisin vuosi kymmeneen vuoteen Häiriköinnin osalta, pysyttiin kiireisinä siviilin puolella… Kesällä oli pientä yritystä EP:n tekemiseksi, mutta aikaa siihen ei sitten vaan löytynyt. Keikkojakin tehtiin vain kourallinen, mutta laatu määrää tärkeämpänä tässä on aiemminkin jo laskettu menemään.
Siis laadukas oli vuosi tuo. Queers-lämppäykset nyt vihdoin toteutui, päästiin maistamaan ameriikan menoa kotikulmilla ja annettiin ”pojille” vielä Helsinki-cd kotiin vietäväksi. Eli uusi mantere otettiin vahvasti työn alle ja kohta ei enää suomijunttien bileet paljo nappaa. 🙂
Mieleenpainuvimmat keikkamuistot hyvässä tai pahassa?
Huh. Eka oma suorite Puustockissa 2007 oli jännää ja vaikeaa. Jämsänkosken (Oi, Ilves on!) keikat on useasti olleet huimia, suuntaan ja toiseen; joskus kuin high school-leffasta, toisinaan pahimmista painajaisista, mutta melkein aina päätyneet positiiviseksi mellakaksi ja kunnon sekoiluksi.
K-klubi (RIP) Kuopiossa oli mahtava mesta kokea, samoin on aina Lprhc-festin järjestelyt ja fiilis. Kiitollinen ja keikasta hämmästynyt Turbojugend poppoo niiden pikkujouluissa toi tekemiseen intoa ja lämpimän olon. Samoin tavoin toimii aina M!kan (perheineen) järkkäämät keikat.
Mutta kyllä ihan ylivoimaisesti parhaat muistot itselle ovat olleet: univelkaisena herääminen samasta keikka-autosta Heartburnssin kanssa matkalla, ahhh, Kouvolaan, sekä Oulussa aamutuimaan kaverin biggu buglujen siivoaminen laina-auton lattialistojen välistä pienellä tikulla. Niissä pienissä hetkissä kirkkaasti koin saavuttaneeni sen, mitä Suomessa voi parhaimmillaan rokenrollista ihminen irti saada ja mitä tästä elämästä tulin varsinaisesti hakemaan.
Voisinkin jatkaa seuraaviin elon läksyihini kovin tyytyväisenä kokemuksiini, mutta twistataan ja riudutaan nyt tää 60 vuoden jälkipolte kuitenkin ensin alta pois ja toivotaan, että jengillä laatta lentää jatkossakin kun rokki soi ja banjot heiluu.
Onko keikkamatkat sujuneet aina suunnitelmien mukaan, vai onko matkan varrelle tullut yllätyksiä?
Ei ne saksalaiset niin tehokkaita ole ku puhutaan, se vähän yllätti kun siellä pyörähdettiin viettämässä laatuaikaa. Mutta helvetin hyvää minimaliteknoa ja kebabin korviketta vääntävät kyllä!
Onko sinulla jotain rituaaleja ennen keikkaa?
No napista pitää painaa vahvistimeen virta ja muistaa sitä ennen ottaa pitkät kalsarit pois. Ellei si o heinäkuu, jolloinka pelkkä napin painaminen riittää kun kalsarit on valmiiksi kaapissa/repussa. Muita bändejä yritän tsekata ja hetki lämmitellään soittoulokkeita ja huudontuottoelimiä että lähtee 120% ekasta iskusta.
Ekat 6-7 vuotta lämmittelyrituaali piti aloittaa 2kk ennen keikkaa että pysyi mukana kyydissä, mutta nykyään piisaa onneks aika paljon vähempikin, kun on kroppa alkanut uskomaan että tahti on tämä ja armoa ei Maukalta tipu.
Oma suosikkisi Häiriköiden tuotannosta? Miksi juuri se?
Aika paha, huteja kun ei ole viimeiseen 25 vuoteen juuri mahtunut (joka on faktuaalinen realiteetti).
Eniten on vuosien varrella potkinut: -95 – -05 Rokataan ja Kylmä oon kylmä, -06 – -15 Tunteeton ja Mä vastaan maailma, sen jälkeen Väkivallan vihollinen ja Ei pakopaikkaa.
VvV on upean rouhee ja Ei pakopaikkaa överitycci soitettava sekä kuultava.
Jos yks ois valittava, niin sit Tunteeton. Muistan ikuisesti sen hämmästyksen, jonka sen tylyys ja tuotantojälki ensikuulemalla aiheutti. Varmaan meni seuraava biisi tai kaks ohi kokonaan miettiessä, että mitä ****&#_#+! juuri tapahtui?!?!?
EoP:n keikalla kuultiin uusi kappale Tiikerinsilmä. Onko lupa odottaa muutakin uutta tuotantoa, tai ehkä jopa levyä?
Lupa myönnetty, jotain tulee kyllä. Mukavan synkiltä ja tulisilta vaikuttaa Erkon vielä työstämättömät teokset! Ei aurinkoa näkyvissä vieläkään, kappas vaan. Joditabletit kannattaa hankkia ja poterot kaivaa valmiiksi. Ja lapsille ei sitten sanaakaan/raitaakaan tästä matskusta!
Miltä Häiriköiden vuosi 2020 vaikuttaa?
Vaikuttaa siltä että virallisessa laskurissa lukee 30v! En kyllä tiedä mitä se sitten tarkoittaa käytännössä… Ehkä kakkukahvit Piritorilla marraskuisessa loskassa? Bändin kaikki 10 basistia soittamassa kolmeen kertaan instrumentaaliversion Liimaa liimaa:sta Kallion kirkon rappusilla? Oon koittanut myydä jätkille ideaa pistokeikasta Manilaan, mutta innostunutta vastakaikua ei Aasian valloittamiseksi ole kuulunut… Miehistön kiireet ovat ehtymättömät, mutta studiossa on päätetty käydä ainakin kääntymässä kesemmällä.
Myös jotain vinyylihommia vanhemmista digijulkaisuista on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa. Niitäkin vois hiljalleen olla tulossa, jos vaan maailmaan ja kalojen kiduksiin vielä muovia mahtuu 2020, ja muuten natsaa hommat.
Keikkoja on kai sovittu 2 kpl: 11.1. Hämeenlinnan Suisto-klubi raavitaan tiilipölyksi Hevikorollan kanssa ja syssymmällä poltetaan sileäksi yks harju vähän pohjoisemmassa hämäläisessä lokaatiossa.
Sitten kun selviää mitä, koska ja miten julkaistaan, niin sovitaan loppuvuoteen megalomaaninen pizzeria-rundi kowimpien bändien kanssa. Ja eiköhän tohon keväällekin jotain keikkaa vielä ilmaannu.
Ja jos kesällä on Lprhc-fest, niin mä meen ainakin sinne ja huudan jeeee, on meillä keikkaa siellä tai ei.
15.12.2019