
Ambulanssi 666 on kohtalaisen tuore bändi. Millainen on orkesterin syntytarina, ja ketä bändiin kuuluu?
Bändi lähti liikkeelle mun sooloprojektina 2020 loppuvuodesta, kun tein Ambulanssi 666 nimellä yhden demotyylisen biisin lähinnä kavereille. Mun vanha lapsuudenkaveri, Matu, kuuli biisin sattumalta ja tarjoutui miksaamaan seuraavan biisin. Niin kuin aina, niin hommahan lähti eskaloitumaan ja idea oikeasta bändistä syntyi nopeasti.
Matu on kova rumpali, joten meiltä puuttui enää basisti. Sitäkään ei kauaa tarvinnut etsiä. Kuunneltiin jotain Matun vanhoja äänityksiä, jossa Riki soitti bassoa ja oltiin yhtä mieltä siitä, että Riki basson varteen ja heti. Rikillä ei ollut mitään meidän suunnitelmaa vastaa, joten trio-muotoinen bändi oli kasassa joskus 2021 vuoden alkupuolella.
Millaista musiikillista menneisyyttä bändistä löytyy?
Matun ja Rikin taustat on enemmän metallipuolelta ja he ovat molemmat soittaneet mm. Beaten Soilissa. Jostain www:n syövereistä voi löytyä jotain heidän materiaalia. Matu on myös soittanut rumpuja Confideadissa, jonka materiaalia varmasti löytyy. Näiden lisäksi molemmilta löytyy erilaisia bändivirityksiä vuosien varrelta. Kovia soittajia molemmat. Oma bändihistoria taas on aika lyhyt. Toki erilaisia virityksiä on ollut ja on edelleen. Ne on kuitenkin jäänyt vähän lähtökuoppiin ja sen takia halusinkin perustaa bändin, jossa vetovastuu biisien tekemisessä on itsellä. Jos biisejä ei synny, niin voi syyttää vain itseään. Yleensä olen ollut vain kitaristin roolissa. Fiilistelen ite enemmän punk ja grunge -musaa. Bändin slogan oli aluksi ”Bändi, vailla menneisyyttä”. Se toimii edelleen.
Teiltä ilmestyi äskettäin debyytti-EP Vain hitit ja täytebiisit. Millainen prosessi biisien teko oli?
Ulospäin saattoi näyttää, että EP:n teko kesti kauan. Mehän mentiin lupailemaan somessa alkujaan, että EP julkaistaan jo keväällä/alkukesästä 2021. Homma vähän venyi, kun studio, jossa äänitettiin, muutti kesken äänityksien Sipoosta Tuusulaan. Sen takia tuli muutaman kuukauden breikki äänityksiin.
Todellisuudessa biisien demot syntyi tosi nopeasti. Matu sano mulle bändiä perustettaessa, että tee nyt alkuun neljä biisiä ja tehdään niistä sitten suoraan EP. Tein työtä käskettyä ja parissa viikossa mulla oli Matulle ja Rikille demot valmiina.
Mun idea oli tehdä yksinkertaisia ja samalla tarttuvia biisejä, ilman turhaa kikkailua. Kuunneltiin demot ja alettiin suoraan äänittämään rumpuja. Matu soitti rummut päivässä, Riki soitti bassot yhdessä illassa ja kitaroita taidettiin tehdä jopa kaksi iltaa. Lauluja äänitettiin muistaakseni jopa kolmena iltana. Kaikki meni melko kivuttomasti. Toki Matu teki pitkää päivää äänityksien jälkeen miksaamisen kanssa.
Yritettiin myös taltioida videolle tunnelmia äänityksistä. Niistä näkee vähän meininkiä. Kannattaa ihmeessä tsekkaa Studiopäiväkirjat läpi Youtubesta.
Onko lisää musiikkia odotettavissa julkisuuteen? Mistä biisien aiheet kumpuaa?
Kyllä biisi-ideoita on jo, mutta vielä on vähän auki, että millä aikataululla niitä äänitetään ja julkaistaan. Jostain ne ideat aina tulee. EP:lle tein eka demot melko pitkälle ilman lauluja, jonka jälkeen kuuntelin biisejä läpi ja fiilistelin, että millainen tunnelma niissä on. Sen pohjalta lähdin miettimään aiheita. Yleensä, kun tarkkailee ympärillä olevaa menoa, niin niitä aiheita kyllä löytyy. Kaikkia EP:n biisejä jotenkin yhdistää sellainen pikkukaupungin meno ja ajattomuus.
Näin jälkikäteen, kun kuuntelee biisien tekstejä, niin niissähän on laajempiakin ajatuksia kuin aluksi luulee. Ei esimerkiksi Ajan rallia biisikään pelkästään rallikuskista kerro.
Sattuneesta syystä live-esiintymiset ovat kortilla, mutta jahka maailma palautuu ennalleen, niin mikä on Ambulanssi 666:n vahvuus keikoilla?
Hyvä kysymys ja tämähän on meillekin vielä mysteeri. Mehän ei olla keretty esiintymään kertaakaan vielä livenä. Toki biisejä on jonkin verran jo treenattu treeniksellä, mutta sen näkee ekojen keikkojen jälkeen, että millainen livebändi ollaan. Lähtökohta on saada yleisössä lanteet vatkaamaan ja rokkipoliisien päät edes vähän keinumaan.
Mikä on palkitsevinta musiikin tekemisessä ja/tai esittämisessä?
Kyllähän se on omalla tavalla palkitsevaa jo, kun pystytään itse kuuntelemaan ite tehtyjä biisejä ja toteamaan, että tämähän toimii. Sitten isona plussana on, kun huomaa, että jotkut muutkin, kuin oma äiti kuuntelee biisejä ja tykkää niistä. Jokainen kuuntelukerta lämmittää kyllä bändin mieltä.
Innolla odotetaan, että päästäisiin livenäkin vetämään. Ja ainiin olihan sekin kyllä makeeta, kun Ambulanssi 666 biisi soi radiossa!
Mitä Ambulanssi 666 toivoo tulevaisuudelta?
Uusia biisejä tietenkin ja toivottavasti myös keikkoja. Nyt on ekat biisit saatu ulos ja homma on lähtemässä vasta käyntiin.
Terveiset yleisölle?
Lukekaa Reetan punknurkan juttuja, kuunnelkaa hyvää musaa ja käykää keikoilla!
17.1.2022