Mitä orkesterillesi kuuluu nyt? Ilmeisesti nimi vaihtui, mutta miehistö pysyi samana?
– Orkesterille kuuluu ihan hyvää. Miehistö on pysynyt samana, tuo nimen vaihdos tuli kavereiden aloitteesta. Punatulkut oli nimenä alun perinkin vitsi, joka ei sitten enää kauheasti huvittanutkaan. Ajateltiin sitten, että palataan pelkkään munnimeen, kuten aiemmin. Ajattelin itse vähän lisää, että jätetään se sukunimikin pois ja ollaan pelkkä Miika. Joka siis voi tarkoittaa mua tai bändiä tai molempia. Enhän minäkään ole oikeasti Miika vaan Mikael. Vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Woude oli bändi ja myös henkilö nimeltä Ari Voutilainen (rauha hänen muistolleen). Biiseistä vastaan kuitenkin minä, kuten oli tilannesilloinkin, kun tein soololevyäni. Nyt on vaan vähän vakiintuneempi kokoonpano.
Mitä tulevaisuudennäkymiä musiikin suhteen?
– Tehdään pikkuhiljaa levyä ja koitetaan saada joitain keikkoja. Valmiita, äänitettyjä ja loppumiksausta vailla olevia biisejä on noin 7 ja puoli kappaletta. Tähän lukuun sisältyy tosin jo singlenä julkaistut Kaunista ja rumaa sekä Unelmoin. Jos nyt saisi kasaan sellaisen 15-20 biisiä niin niistä voisi sitten koota toimivan ehkä 12 biisin lp-kokonaisuuden.
Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan musiikista?
– ”Emme urheilijanuorukaisia olleet oikeastaan/siksi kehitimme suunnitelman ja ryhdyimme rokkaamaan” (Ensin panemme Kouvolan polvilleen). Tuossahan se tuli sanottua. Minun ikäiseni tyyppi on musiikin suhteen elänyt aika optimaalista aikaa. Ensin ihan pentuna olin jo sen verran hoksaavainen, että saatoin kiinnostua isoveljien Beatles-, Animals- ja Rollarilevyistä. Kun siitä sitten vartuin teini-ikään, niin tulivat kaikki 70-luvun alun loistavat jutut, Bowiet, T-Rexit, Sladet ynnä muut. Ja lopuksi punk. Oikeastaan mitään muuta kivaahan ei silloin ollut. Ei sitä mopolla ajeluakaan viitsi loputtomiin harrastaa. Niin ja sitten oli se lennokkiharrastus, joka johti muunlaiseenkin rakenteluun, kitaroihin ja vahvistimiin. Jotainhan niillä vehkeillä sitten piti tehdä. Sillä tiellä olen siitä lähtien ollut.
Miten laulut syntyvät? Missä olosuhteissa luovuus on parhaimmillaan?
– En tiedä. Ei ole yhtä tapaa. Välillä se on joku sanoitusidea mutta useimmiten se lähtee riffistätai melodianpätkästä/sointukulusta. Teen aina kitaralla, kun en osaa pianoa soittaa. Ideat voivat tulla ihan koska vaan ja missä vaan mutta usein tapahtuu niin, että otan kitaran ja rämpyttelen vaan ajattelematta mitään ja yhtäkkiä voi tulla joku mielenkiintoisen kuuloinen juttu ihan vahingossa. Silloin äänitän sen kännykällä muistiin. Jos se edelleen tuntuu kiinnostavalta, niin menen studiolle ja teen jonkinlaisen demon, johon rallattelen niitä näitä. Ja sitten yritän tehdä sanoitusta siihen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Sitä sanoitusta saatan sitten pyöritellä päässäni aika kauankin. Demoja on aika paljon…
Mikä on parasta esiintymisessä? Entä ikävintä?
– Parastahan on se, jos saa yleisön innostumaan. Kyllä se aina palkitsee sen odottelun ja matkustamisen ja roudaamisen ja muun säädön, jotka ovat siis yleensä niitä ikäviä asioita. Sitten jos yleisö ei innostu, niin sitten kaikki on ikävää ja tekee mieli heittää lusikka nurkkaan.
Mieleenpainuvin keikkamuisto?
– Hienoja muistoja on paljon, mutta yksi mieleenpainuva on vuosien takaa, kun soitimme keikan Ruisrockin sivulavalla ja olin kovassa kuumeessa. Vastapäätä isolla lavalla aloitti Nirvana soittamisen kesken meidän keikan mutta meidän yleisö ei kuitenkaan lähtenyt pois! Hienoa oli myös saada soittaa The Boysien lämppärinä niiden kolmen keikan Suomen-kiertueella muutama vuosi sitten. Kyllähän ne jotkut Luupojat Surf -jutut olivat aika kivoja nekin.
Terveiset yleisölle?
– Käykää keikoilla, ilman yleisöä musiikki kuolee. Käykää myös tuntemattomien bändien keikoilla, saatatte yllättyä positiivisesti. Kaikki musa ei ole sitä mitä radion soittolistoilla pyöritellään tai Hartwall -areenoilla hoilataan.
7.2.2019
Reetan Punknurkka 